keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Monet esikuvat ovat haastavien tehtävien kimpussa

"Esikuvista ym vaikutteista
Katselin netistä uutisotsikoita, niin yksi, jota en kyllä lukenut juttua, oli,e ttä Seela Sella, joka on vanha nainen ja useamman kerran ollut lehtijuttujen aiheena, oli kuulemma 40 vuotta valmistellut vainajia hautajaisia varten, mikä lienee kamalan iso rasite häneltä vaikutteita saavien vinkkelistä, tuoden jotenkin vähemmän pärjäilevää elämää kuten saiuraanhoitajan ammatti sairaanhoitajilel ympäristöineen. Voiko olla, että kovin monen esikuvan kohdalla tilanne on tuollainen: kantavat jotakin taakkaa työnsä tms puolesta ja niin vaikute ei ole niin hyvää, vaan hämäävän hyvältä kuulostava ja sitten onkin vähemmänpärjäävä, jos heiltä tulee vaikutetta. Mutta sellainen, joka on vain ratas, saa kai usein elää rauhassa, ja voisi niin ollen olla hyvän vaikutteen lähettäjä, muttei niin osaavainen. Mutta osaavaisen ongelmana on, että selvittää sellaista, mihin muut eivät kykene, ja niin takkaa voi olla muille liian suuri vaikka he itse sen kevyesti kantaisivat, ja aina eivät edes itse kanna kevyesti, esim. sairaanhoitaja voi olla itse sairastunut tauteihin, puolikuntoinen. Itse kun näitä ohjeita laadin, niin kauheesti tarttee miettiä eri ryhmiä, kuka reagoi mitenkin ja kuka osaa mitenkin paljon ja kuka milläkin keilenkäytöllä ja lähestymistavalla aihepiirin kanssa tekemisissä j amitenm heiodän tuttavansa ovat aihepiirin kanssa tekemisissä, eli ihan summamutikassa ei voi elellä, jos mallia yrittää ottaa, vaikka nää kirjoituksnei pyrkii olemaan oppimateriaalia tms."
http://eroonmasennuksesta.blogspot.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti