lauantai 7. maaliskuuta 2015

Blogien kävijöistä

Blogger kokoaa tilastoja blogien lukijoista siitä, miltä sivulta tai millä haulla nämä ovat tulleet, ja kaikista ei ole tietoja. Niistä mistä näkyy, isosta osasta ei saa selvää, että miksi, mutta niistä, joista saa selvää, voi olla varma, että lukijalla on ollut hyvä motivaatio tulla juuri tämänaiheiselle sivulle. Motivaatiota on näyttänyt olevan kahta laatua: on kiinnostusta blogin varsinaista aihetta kohtaan, mutta paljon enemmän kiinnostusta johonkin mukavaan, jonka myös löytää tuosta blogista. Niin Haaveammattiin-blogissani, jolla on blogeistani eniten ollut kävijöitä, reilut neljä ja puoli tuhatta, on noin 75:stä tieto, että ovat tulleet haulla "alan vaihto", kun taas satoja tai tuhat on tullut sivulta, jolla on tosi hieno piirros tai mainos, jossa piirretään, eli kai piirustuksenoppimisaiheisella haulla, koska blogini taito-ohjeen esimerkkinä on piirustus- ja maalaustaidon oppiminen ja kuvituksena nopeasti opittu hieno kasvokuva (ym vesiväritöitä). Eli turhan päiten ei sivulle kai eksytä, vaan esim. keskusteluryhmän mainos juuri samassa aihepiirissä on ajan kuluessa tuonut ehkä 50 kävijää. Ja tuo blogini on ainoa, jota mainostan profiilitekstissäni bloggerissa, jossa minulla on kymmeniä blogeja, sillä onhan ammatti tärkeä saada haavealalta. Muuten olen blogistani tiedottanut mm työvoimatoimistoon ja eri alojen opiskelupaikkoja mainostaville, ym. Tuo blogi on minulla ollut nyt nelisen vuotta ja olen siihen jatkuvasti lisäillyt ammattialanvaihto-ohjeita.

Videoita minulla on YouTubessa tosi monta http://www.youtube.com/khtervola ja niillä keskimäärin 500 katsomiskertaa kullakin, yhteensä yli 500 000 kertaa, mikä kai on tullut lähes kokonaan siitä, kun YouTubessa katsottavana olevan videon vieressä on linkkejä muihin samantapaisen aiheisiin, mm. saman tekijän muihin videoihin. Lisäksi joillekin videoille tulee paljon lisää katsomiskertoja, jos kävijä tulee kanavalle ja katsoo katsotuimpia yhden tai muutaman.

Olen yrittänyt tehdä asiasisällöltään hyvälaatuisia videoita, ja niin blogejakin, joita olisi kiva katsella tai lukea, innostaisivat parempaan elämään. Aiemmin myös itse katselin paljon muiden videoita. Bloggaaminen sen sijaan on mennyt harrastaessa ja  kirjoitellessa eikä niin lukiessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti